2016/08/13

ON AIKA HILJAA KIITTÄÄ

Palattiin maanantaina kotiin Kuortaneelta. Takana on tositosi huikee viikko, huikeitten ihmisten kanssa. Just tällä hetkellä on aika sanaton fiilis koko reissusta. Samalla oon kuitenkin myös ihan hiton kiitollinen menneestä viikosta. Oon onnellinen, että sain taas tutustua uusiin ihmisiin.


Meillä oli Kuortaneella tosi huikee isosporukka, kiitos siitä ♥ Oli mahtavaa suunnitella ja toteuttaa teiän kanssa. Samalla kuitenkin pidettiin myös hauskaa rennolla meiningillä. Valehtelemmatta voin sanoo, etten olis parempia isoskavereita voinu toivoo! ♥

" On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa.
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. "


Kokonaisuudessaan leiriporukka oli mahtava. Alkuviikosta tuntui, että jokainen rippikoululainen sulkeutuu omaan huoneeseensa, omien ja jo ennestään tuttujen kavereiden kanssa. Onneks asiat muuttui loppuviikkoa kohden ja toivottavasti jokainen lähti kotiin uusien kavereiden kanssa. ♥


Jokainen leirillä mukana ollut oli omanlaisensa, ainutlaatuinen ja mahtava persoona. Varmasti jokaista ärsytti välillä, mut välillä myös jokaista nauratti tai vähintäänkin hymyilytti. Ehkä se viikko ei ollutkaan niin perseestä, kun aluksi tuntui. Toivottavasti osa teistä uskaaltaa edes harkita mahdollisuutta lähteä isoseksikin.

" Ei huomispäivän teitä, voi kukaan aavistaa. On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa. "


Tää oli mulle kolmas ripari isosena. Niin surulliselta kun tuntuukin, niin tää oli mahdollisesti myös mun viimenen ripari isosena. Ja uskokaa tai älkää, niin olisin enemmän kun onnellinen, jos mun tie isosena päättyis tähän. Tähän olis hyvä lopettaa. Tästä menneestä viikosta ei jäis muuta kun positiivisia fiiliksiä. Jatkan kuitenkin isoskoulutuksessa, ja haen ensi kesänäkin isoseksi, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.


Huomenna 914-pikkuset konfirmoidaan ja mulla on jo nyt vähän haikee fiilis. Toivottavasti jokainen viettää huomenna upean konfirmaatiopäivän ♥

" Turvallista matkaa, me toivotamme näin,
on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa, aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän. "


Kiitos upeesta viikosta 914, pitäkää huolta toisistanne! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

★ Nikon D3100, Nikkor AF-S 18-55mm
★ Minut tavoittaa myös sähköpostilla: jennnuin@gmail.com
★ Tarkastan jokaisen kommentin ennen julkaisua, joten älä turhaan lähetä kommenttiasi kahdesti!

KIITOS KOMMENTISTA!