2017/11/22

ME MUUTETAAN!

Se ihana oma koti, oma arki, vapaus mutta myös vastuu. 

Vaikka oonkin kesäkuusta asunut ilman vanhempia, niin nyt me muutetaan poikaystävän kanssa joulukuun alussa varsinaiseen ekaan omaan kotiin. Muutetaan n. 10 kilometriä lähemmäks Jyväskylää, eli mun koulumatka lyhenee. Vähän jännittää, miten sopeudun tositosi pitkän ajan jälkeen kerrostaloelämään, mutta samaan aikaan oon kuitenkin tosi innoissani tästä. Oon niin innoissani, että saan hoitaa kaikki kotijutut ite, saan luoda itselle mielekkäät arkirutiinit ja ennen kaikkea pääsen sisustamaan ite! Onneks meillä on poikaystävän kanssa paljolti samanlaiset visiot, millainen koti me halutaan. Halusinkin nyt jakaa teille pari kollaasia, millaiset sisustusjutut mua on inspiroinu.

 1.  Ollaan haalittu aika paljon kaikkee valkosta ja ruskeeta meidän asuntoon, ja mm. meidän sohva on ruskea. Ekasta kuvasta haluun nostaa esiin noi vaaleet koristetyynyt, joiden uskoisin sopivan meidänkin sohvan kanssa.
 2.  Tämän kuvan mukaista ideaa ajattelin eteiseen. Ois tosi kiva, kun ihan oven lähettyvillä ois lipasto, jonka päälle vois jättää avaimet, ja josta ne vois jopa muistaa napata mukaan ulos lähtiessä. 
 3.  Tän kuvan pointiksi haluan nostaa ton vaaterekin. Haaveilen vastaavanlaisesta meidänkin kotiin ja oishan se helppo ratkaisu esim. makuuhuoneeseen. Lisäksi kuvassa oleva quote-tyyppinen taulu ois tosi kiva jonnekkin.
 4.  Kynttilät ♥ Meidän kodissa tulee aivan varmasti näkymään paljon erilaisia kynttilöitä ja kynttiläasetelmia. Pelkän sisustuksen lisäksi kynttilöitä on ihana polttaa iltojen pimentyessä kynttilänvalon luodessa tunnelmaa.


 1.  Ollaan poikaystäväni kanssa jo pitkään puhuttu, että meidän omaan kotiin halutaan ehdottomasti seinälle valokuvia meille tärkeistä hetkistä ja ihmisistä. Erotuksena tästä kuvasta, niin haluan meidän kuville kehykset.
  2.  Kuvan mukaisia tikkaita himoitsen olohuoneeseen. Oon jotenkin myyty tolle idealle, sillä samalla että se on kätevä paikka säilyttää vilttejä, niin samalla se on myös kaunis sisustuselementti. Voi kun osuis eteen jotkin tuollaiset kivat tikkaat.. :D
 3.  Kuten jo aiemmin mainitsin lipasto-ideasta eteiseen, niin tämän kuvan peilisysteemi on jatkoa siihen. Jokin kiva peili eteisen lipaston päällä jotenkin kiehtoo mua just nyt. Ja oishan se ideaali paikka peilille; voit vilkaista juuri ennen lähtöä, että ulkonäkö on ok.
 4.  Oon tosi ihastunu tällaisiin erilaisiin sisustuspurnukoihin, joihin voi kätevästi säilöä tavaroita. Oonkin pyrkinyt bongailemaan kaikenlaisia kivoja purkkeja lähinnä keittiöön, mutta olen miettinyt tällaisia myös vessaan.. 

Täytyy katsella, jos saisin aikaiseksi jotakin kodin esittely -postausta tai edes kuvattua meidän tulevan kodin sisustuksen parhaimpia paloja sitten kun ollaan muutettu ja saatu tavarat paikalleen. Oon niin onnellinen tästä tilanteesta just nyt 

Millainen sisustus teitä inspiroi?

Kuvat: Pinterest

2017/11/17

LONG TIME NO POST

Tervehdys pitkästäpitkästä aikaa. Nyt just mulla on sellanen fiilis, että mun blogitauko vois olla taaksejäänyttä elämää. Oon saanut hetken hengähdettyä ja keskityttyä muihin asioihin. Mun elämässä on tapahtunu paljon muutoksia niistä ajoista ku oon viimeks kirjottanu ja voin sanoo, että oon aika onnellinen tällä hetkellä. Pitkästä aikaa voin sanoo, että mulla menee oikeesti hyvin.

Jos aloitetaan tilannekatsaus siitä ainoosta asiasta, joka ei oo muuttunu, nimittäin koulusta. Tällä hetkellä elelen 3. jaksoa, joka muuten on mun toiseksi viimeinen jakso lukiota. Tällein abina tuntuu hauskalta kattoo kurssisuorituksia; ensimmäisenä vuonna siellä näky 5 suoritettua kurssia, nyt siellä näkyy 5 suorittamatonta kurssia. Aika menee niin nopeesti, etten ees tajua, että mun ensimmäisistä yo-kirjotuksistakin on jo melko pitkä aika. Kirjotin siis psykologian ja nyt tuloksien tultua M sieltä napsahti ja siihen oon kyllä tyytyväinen. 

Sitten niistä muutoksista.. Suurin on varmastikin se, että en asu enää kotona vanhempieni luona. Oon kesäkuusta asti asunut mun poikaystävän kanssa. Muutin kauemmaksi Jyväskylän keskustasta ja koulumatkaa kertyi yhteen suuntaan n. 30 km. Paikka on mulle unelma; maalaistalo, jossa ei paljoo naapurit haittaa ja lisäks vielä hevosia ihan takapihalla, joilla osasta oon saanut aina silloin tällöin ratsastella. Joulukuun alussa luvassa on kuitenkin muutoksia, joista kerron sitten kun aika on.

Ja sitten vähän enemmän meidän perheestä. Meidän pikkuperheeseen siis kuuluu karvaisia ystäviä. Kesäkuun lopulla saatiin perheenlisäystä parilla pikkukisulla, jotka on mun poikaystävän siskon kasvatteja. Meillä on molemmilla ns. omat kissat ja mun kisu on nimeltään Addu, joka on vähän ujo ja tosi läheisyydenhalunen, oikee halinalle. Addua ei tarvii välttämättä ees koskea, niin kehräys jo alkaa.. :D Nimi tulee siitä, että kun pennut synty, Addulla oli tosi selkeet kolme ruskeempaa raitaa koko selän mitalta. Poikaystäväni kissan nimi on sitten Myy.

Addu heinäkuun puolessa välissä, noin 5 viikkoisena

Lisäksi lokakuussa meille muutti asumaan koiravauvakin. Haluttiin ottaa koira kissojen lisäksi nyt, kun kaikki ovat vielä pentuja. Näin ollen he tottuvat toisiinsa jo pennusta asti, vaikka meidän kissat on jo aikaisemminkin tutustuneet koiraan. Mutta tosiaan tästä meidän koiruudesta. Kyseessä on siis meidän yhteinen koira, joka tottelee (silloin kun korvat ovat toiminnassa) nimeä Neda. Neda on elokuussa syntynyt sekarotuinen narttu, josta löytyy kaukasiankoiraa, belgianpaimenkoiraa ja rottweileria. Ollaan oltu pienestä asti tekemisissä monenlaisten koirien kanssa, joten uskallettiin sen takia ottaa tälläinen laumanvartijakoira. Neda on tosi sosiaalinen ja aina häntä heiluen menossa moikkaamaan kaikkia. Pentu on aika aktiivinen ja kieltäessä saattaa ruveta kyseenalaistamaan niitä kieltoja. Ei sen enempää nyt, mut haluaisitteko mun kirjottelevan Nedan (ja ehkäpä myös kissojen) kuulumisia ja pentuarkea tänne tulevaisuudessa?

Pahoittelut vähän rakeisesta kuvasta...

Tällä hetkellä tilanne on tämä ja näillä mennään niin pitkään kun on tarve. Saa nähdä muutetaanko tästä mun opiskelujen perässä, vai jäänkö lukion jälkeen opiskelemaan Jyväskylään. En tiedä, mutta aika näyttää. Mä koitan jatkossa aktivoitua, ja postauksia on luvassa omaan kotiin, itsenäistymiseen, jatko-opintojuttuihin ja luultavasti niihin eläimiinkin liittyen. Pahoittelut vielä kovin tekstipainotteisesta postauksesta, mutta panostetaan kuviin seuraavalla kertaa.

Mitä teille kuuluu?