2015/09/07

VIIKON PLUSSAT JA MIINUKSET

Bongasin jostain blogista tälläsen kivan idean, että listataan kuluneen viikon plussat ja miinukset. Päätin itekkin kokeilla tätä, joten muutama merkintä kertyi viime viikolla puhelimen muistioon. Kertokaa ihmeessä, haluatteko tälläisiä postauksia lisää! (Pahoittelen nyt jo kuvia.. mulla ei ollu muita omia kuvia julkaistavaksi kuin tuo Egotripin..)

Maanantai:
+ Peruttu englannin tunti, jonka takia pääsin kaksi tuntia aikaisemmin koulusta.
+ Päiväunet. Kerkesin juurikin tuon perutun tunnin takia nukkumaan tunnin verran päiväunia, kun tuntui että aamulla unet jäivät hieman kesken..:D



Tiistai:
+ Lyhyt koulupäivä. Olin neljän tunnin verran koulussa, pääsin jo 12.00 kotiin. Tuntuu hyvältä päästä aina aikaisemmin kotiin, kerkee tekemään koulujutut ajoissa, ja niiden jälkeen jää aikaa vielä muullekkin elämälle:D
+ Kiva palaveri Veturitalleilla. Oon mukana eräässä Nuorisopalveluiden projektissa, johon tämä kokous liittyi. Tästä ehkä lisää joskus..;)

Keskiviikko:
- Pitkä koulupäivä liian vähäisillä yöunilla. Jep, kyllä sen unenpuutteen huomas kun istu kahdeksasta neljään koulun penkillä. En vaan edellisenä iltana jostain syystä saanut kunnolla kiinni unen päästä:d
+ Seurakunnan nuorisotyön aloitus. Oli pitkästä aikaa kiva nähä uusia, ja vanhojakin isoskavereita!

Torstai:
+ Lenkki & lihaskuntotreeni. Kävin pitkästä aikaa koulun jälkeen vähän juoksemassa, ja sen perään vähän lihaskuntotreeniä, niin kyllä huomas että jaksoi sen jälkeen keskittyä läksyihinkin vähän paremmin!


Perjantai:
+ Kympin aamu. Perjantai on tosiaan ainut päivä viikosta, jolloin meen kouluun vasta 10.05, ja viime perjantaina heräsin vielä ennen herätystä, joten mulla oli tosi hyvää aikaa vaan chillata kahvia juoden ja spotifytä kuunnellen!
+ Perjantaikahvila. Kävin seurakunnan nuorisotiloilla vähän moikkaamassa lisää ihmisiä, joita ei keskiviikkona näkynyt. Kaiken kaikkiaan rento tapa viettää alkuilta:)
- Väsymys iski alkuillasta. Tämän takia tosiaankin olin siellä perjantaikahvilassa vaan vähän yli kahdeksaan, oli vaan pakko päästä oman peiton alle nukkumaan, vaikka todellisuudessa kävinkin ajamassa vielä mopolla pienen lenkin..:'D

Lauantai:
+ Aamulenkki. Heräsin omasta mielestä ihan liian aikaisin, mutta koska en saanut enää unta, niin päätin käyttää ajan hyödyksi ja kävin pienellä juoksulenkillä. Lähtipähän aamu vähän erilailla käyntiin:)
+ Egotrippi & Miljoonasade. Koska en muutakaan ohjelmaa lauantaille keksiny, niin otin Miljan messiin, ja käytiin iltapäivästä ensin katsomassa keskustassa Egotrippiä ja myöhemmin illalla Jyskän varastomyymälällä Miljoonasadetta:D
























Egotrippi

Sunnuntai:
- Monen tunnin kemian opiskelu. Monta tuntia aamusta alkaen väkersin kemian muistiinpanoja, koska koeviikko uhkaa tulollaan, ja oon oikeesti aika ulkona kemian (ja myös monen muun aineen) jutuista:D
+ Hankasalmella moikkaamassa papan tätiä. Keskeytin mun monen tunnin kemia-putken, koska lähdin Hankasalmelle moikkaamaan mun papan iäkästä tätiä. Kiva nähdä häntäkin parin kuukauden tauon jälkeen:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

★ Nikon D3100, Nikkor AF-S 18-55mm
★ Minut tavoittaa myös sähköpostilla: jennnuin@gmail.com
★ Tarkastan jokaisen kommentin ennen julkaisua, joten älä turhaan lähetä kommenttiasi kahdesti!

KIITOS KOMMENTISTA!