Eilen oli kaunis, mutta rankka päivä. Päivä, jonka tiesin tulevan, mutta jonka läpikäyminen oli silti niin hankalaa. Eilen saateltiin mulle niin rakasta sukulaista viimeisellä matkallaan, viimeiselle leposijalleen.
Muutamia kuukausia sitten tämä matka alkoi ja se meni melko nopeasti. Yritin päästä käymään hänen luonaan niin usein kuin mahdollista ja työt antoi myöden. Ja joka kerta tulin sieltä kyyneleet silmissä kotiin. Tuntui pahalta katsoa vierestä, kun toinen ei todellakaan ole kunnossa ja tiedät, ettet voinut tehdä mitään hänen olonsa helpottamiseksi. Iso kiitos kaikelle hoitohenkilökunnalle, joka osallistui rakkaan läheiseni hoitoon.
Hän oli todella ahkera ja jaksoi loppuun asti pitää huolta kaikista muista. Hän oli mulle kuin toinen pappa; tukija ja kannustaja kaikessa mitä mä tein. Hän on tehnyt niin sanoinkuvailemattoman paljon myös muiden eteen. Hän huolehti loppuun asti muista ja varmisti, että kaikilla on varmasti kaikki hyvin. Toivottavasti hän sai nukahtaa levollisena ikiuneen, luottaen siihen, että me pärjäämme täällä. Hän on ollut iso osa mun elämää ja antanut monet neuvot, jotka nyt kulkevat mukana mun elämässä. Hän oli tarkka, mutta reilu ja ymmärtäväinen ihminen. Häneltä voi ottaa mallia niin monessa asiassa.
Hän jaksoi aina olla niin ylpeä musta. Hän oli ylpeä siitä, että mä olen niin maaseutuläheinen ihminen. Hän oli ylpeä mun hevosharrastuksesta. Ennen kaikkea hän oli ylpeä mun koulutaipaleesta ja etenkin siitä että lähdin lukioon. Vielä viimeisinä hetkinään hän muisti sanoa mun papalle, että "viekää minut sitten Jennan ylioppilasjuhliin". Voitte vain kuvitella, miten paljon tää varjostaa ylioppilasjuhlien järjestämistä. Henkilö, joka on muistanut kysyä miten koulussa menee joka kerta kun ollaan nähty ja joka mun ylioppilasjuhlia on eniten odottanut, ei olekkaan paikalla. Mä vaan toivon, että hän sinä päivänä kun saan valkolakin painaa päähäni, edelleen yhtä ylpeänä katsoo pilven reunalta. Koska mun mielessä hän tulee sinä päivänä olemaan.
Sanotaan, että parhaat lähtee ensin, ja nyt oli hänen vuoronsa. Hän taisteli elämästään niin kauan kuin pystyi. Vahva sydän taisteli loppuun asti. Mulla on kova ikävä, mutta tiedän että hän on nyt paremmassa paikassa, ilman kipuja. Hän tulee elämään mun ja niin monen muun muistoissa.
Pois aurinko painui,
lankesi ilta,
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukana korven tummuvan yöstä,
soi laulu ihmisen työstä.
-Eino Leino
Sanotaan, että parhaat lähtee ensin, ja nyt oli hänen vuoronsa. Hän taisteli elämästään niin kauan kuin pystyi. Vahva sydän taisteli loppuun asti. Mulla on kova ikävä, mutta tiedän että hän on nyt paremmassa paikassa, ilman kipuja. Hän tulee elämään mun ja niin monen muun muistoissa.
Pois aurinko painui,
lankesi ilta,
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukana korven tummuvan yöstä,
soi laulu ihmisen työstä.
-Eino Leino
Kun muistelemme yhteisiä tietä,
kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä.
Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä,
on nyt sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
Lepää rauhassa ♥
Lepää rauhassa ♥